Elämä on kevyttä. Kuplivaa. Niin minä ajattelin yksin Madridissa. Aloitin New York matkani Espanjasta, istuin terassilla viinilasi edessäni (2,65 €) ja olin juuri syönyt paikallisen suklaa churrosin. Olin tuhannen tunnin univeloissa ja olkapäissä oli punaiset hiertymät rinkasta, joka oli sullottu täyteen vaatteita, mutta en voinut olla hymyilemättä.
Kyyneliä seuraa aina hymy ja kyllä jossain vaiheessa hymy muuttuu taas kyyneleiksi. Sehän tästä elämästä tekeekin niin hienoa. Takana on hullut pari kuukautta, tunteiden vuoristorata ja 6 vuotta kodiksi kutsumani paikka, joka on nyt (lähes) tyhjä tavaroistani. Nähtäväksi jää mitä syksy ja New York tuo tullessaan. Siksi haluankin kirjoittaa matkablogia, jotta muistaisin myöhemmin, mitä kaikkea syksy minulle tarjoaa.
Mutta ennen New Yorkiin lentämistä on espanjalaisen junan vuoro. Matkaan kohta Madridista Bilbaoon ja aion huutaa ääneni käheäksi Suomen peleissä. Kävin Helsingissä ennen lähtöä shoppailemassa sinistä ja valkoista kynsilakkaa ja sinistä paksua kajaalia ja valkoista paksua luomiväriä. Niillä saa suomen liput poskiin ja kynsiin. Susijengi, olen valmis! Syksy, olen valmis!
Ps. Kotona Helsingissä söin viimeisen Suomi-illan kunniaksi vähään aikaan maksalaatikkoa skumpalla. Suosittelen lämpimästi :D
Pps. Kiitos kaikille teille, jotka kerkesitte pistäytymään vielä ennen lähdön hetkeä. Oli mukavaa <3
